Puolentoista vuoden Matkalle Meripohjolassa lähti suoraan Kalajoelta 100-vuotisjuhlista joukko kirjoittamaan matkailun uutta kertomusta. Se on kertomus vetovoimasta, joka näkyy kauas. Se on kertomus luottamuksesta ja luovuudesta. Se on kertomus menestyksekkäästä yhdessä rakentamisesta. Se saa matkailijat tulemaan, viihtymään ja viipymään.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Työnteko on kouluttautumista!

Minulle työn tulee olla sarja haasteita. Tasapaksuus, tavanomaisuus ja junnaavat rutiinit tappavat tehokkaasti motivaation työn tekemiseen. Olen ollut onnekas – kulttuurialalla seitsemisen vuotta työskennelleenä en ole kertaakaan jumittunut tympeisiin, itseään toistaviin kehiin pyörimään. Aktiivinen hakeutuminen uusiin ympyröihin kannattaa henkilökohtaisten empiiristen tutkimusteni perusteella aina!

Haasteita tarjoaa myös Meripohjola-hanke ja sen yhteydessä suoritettava tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto. Yksinkertaistaen: Tutkinto suoritetaan tekemällä omaa työtä tietyn projektin parissa ja dokumentoimalla se. Nerokasta! Ensimmäisen lähijakson perusteella olen äärimmäisen innostunut ja inspiroitunut koulutuksesta. Luovassa ympäristössä ajatukset liihottelevat, aika juoksee kuin hirvi ja ainakin omalla kohdallani myös itseluottamus omaan tekemiseen saa nostetta ja kehittyy.

Tehtävämme on valita tuote tai palvelu ja kehittää siitä toimiva konsepti. Lähdin koulutukseen nollatilanteesta, mutta jo ensimmäisen kolmen tunnin aikana olin kirjannut muistikirjaani yhdeksän (!) kehityskohdetta. Iltaan mennessä listallani oli jo yksitoista asiaa. Seuraavana aamuna käskytin itseni seulomaan esiin top kolmosen. (Viidessä minuutissa, intuition pohjalta! Sankarillinen suoritus!)

Minulla on puolitoista vuotta aikaa rakentaa täydellinen tuote. Jotta en päästäisi itseäni liian helpolla, aion rakentaa kaksi. Kunkin toimijan oman tuotekehitystyön rinnalla kulkee yhteinen Meripohjola-hanke, jolta toivon ennen kaikkea työkaluja muutokseen yhteistyöstä yhteisöllisyyteen. Pidän erityisen paljon hankkeen lähtökohdasta: Meripohjola on mielenmaisema. Mielestäni abstrakti, tulkinnanvarainen lausahdus antaa meille osallistujille rajattomat mahdollisuudet luoda hankkeen puitteissa mitä ikinä haluamme. Meripohjola on yhtä lailla tuotekehitystyön alla kuin omatkin ideamme, mutta sen me teemme kaikki yhdessä. Puolessatoista vuodessa? Miksikäs ei!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti